Pese asianmukaisilla aineilla

Tuotteet veneen pesuun

Ilo silmälle ja arvolle

Puhdasta, kiiltävää venettä on hienoa katsella! Veneen pintojen hyvä hoito kannattaa ja vaivannäölle saa palkan, sillä hoidettu vene pysyy arvossaan. Vaikka tekniikkaa yleensä pidetään tärkeimpänä, kyljet ovat näkyvin osa veneestä ja niiden kunnon perusteella arvioidaan koko vene. Kyljet siis todella kannattaa pitää kunnossa jälleenmyyntiarvoakin ajatellen.

Hyvään, upeasti kiiltävään lopputulokseen pääseminen vaatii kolme työvaiheita. Perusteellinen puhdistus on ensimmäinen vaihe. Vasta tämän vaiheen jälkeen tehdään hioma-ainepuhdistus, vahaus ja kiillotus. Perusteellisella pesulla poistetaan kertynyt lika. Sen jälkeen hiomanesteellä tai hiomatahnan ja -koneen avulla hävitetään, hapettumat, haalistumat, laikut sekä gelcoatiin imeytynyt lika. Lopuksi puhdistetut pinnat suljetaan kovalla suojaavalla kerroksella, vahauksella ja viimeisimpänä pinnan kiillotuksella.

Puhdistettavaa riittää aina

Veneen pesu on pohjatyötä vahaukselle. Vaikka veneen peittäisi talveksi kuinka hyvin, jostain aina kummasti kulkeutuu talven aikana likaa pinnoille. Käytännössä ilma ja sadevesi tuovat mukanaan mm. pölyä, nokea ja muita hiukkasia, joista muodostuu pölykerroksia, likaraitoja ja valumajälkiä. Lisäksi, jos pesu unohtui syksyllä, työmäärä kostautuu keväällä kaksinkertaisena urakkana. Tällöin työstettävänä on talven aikana tulleen lian lisäksi veneen pintaan pinttyneet edellisen kesän liat.

Useimmiten veneen pesuun riittää vesi, pehmeä harja, veneenpesuaine -veneshampooksikin kutsuttu – ja ämpäri. Tarvittaessa painepesuria voi käyttää apuna, jolloin työ sujuu joutuisammin. Pesuaineen valinnassa kannattaa huomioida kuinka likainen vene on ja onko lika pinttynyttä. 

Ennen pesua veneen pinta on hyvä huuhdella perusteellisesti puhtaalla vedellä, jolloin irtolika valuu veden mukana ensimmäisenä pois. Samalla pintoihin kiinnittynyt lika vettyy ja alkaa liota irti. Lehdet ja roskat tulee myös poistaa poistoaukoista ja tyhjennysrei’istä. Juokseva vesi on paras, mutta ämpärilläkin pärjää. Kylmä vesi toimii, vaikkakin lämmin vesi puhdistaa tehokkaammin. 

Noudata suosituksia

Huuhtelun jälkeen annostele veneen pesuaineitta sankoon ohjeen mukaisesti. Valmistajan suosituksia pesuliuoksen laimentamista yleensä kannattaa noudattaa. Mikäli vene tai jokin kohta sen pinnassa on erittäin likainen, voi olla aiheellista käyttää hieman voimakkaampaa seosta tai antaa paikallinen tehohoito esimerkiksi laittamalla vahvempaa seosta rättiin tai sieneen. 

Useimpia pesuaineita suositellaan käytettävän varjossa ja viileässä. Muista käyttää kemikaaleilta suojaavia käsineitä. Peseminen kannattaa aloittaa vesilinjasta ylöspäin, jolloin välttyy pesemästä samaa likaa kahdesti. Alhaalta ylöspäin edettäessä likavesi valuu pitkin puhdasta pintaa, eikä lika enää tartu pestyille kohdille, vaan valuu pois huuhteluveden mukana.

Pehmeä harja toimii hyvin pesuaineen levittämisessä. Anna aineen vaikuttaa muutaman minuutin ajan, älä kuitenkaan anna pesuaineen kuivua veneen pintaan. Lika tarttuu uudestaan, jos käsiteltävä pinta kuivuu ennen huuhtelua. Käsittele likaantunut veneen pinta harjalla tai sienellä pyörivin liikkein. Huuhtele lopuksi huolellisesti runsaalla vedellä.

Vaikein pesukohta on monesti veneen vesilinjassa. Vesilinja on usein pahasti värjääntynyt ja sen pesu kannattaakin tarvittaessa tehdä toistamiseen. Muiltakin osin pinttyneen lian poisto voi edellyttää useampia pesukertoja. Pesun jälkeen kuivaa vene kuivausliinalla.

Huuhtelun ja huolellisen pesun jälkeen ollaan valmiita siirtymään seuraavaan työvaiheeseen, jossa pinnat puhdistetaan ja suojataan syvemmältä tarkoitukseen soveltuvilla aineilla ja välineillä.

Koostumuksella on väliä

Pesuaineiden teho perustuu niiden koostumukseen. Periaatteena on, että emäksiset aineet liuottavat tehokkaasti rasvoja, öljyjä sekä vahoja. Emäkset nostavat pesuliuoksen pH-arvon yli seitsemään, joka on neutraalin liuoksen pH-arvo.

Kun pesuaineen pH-arvo on alle seitsemän, on kyse happamista aineista. Ne irrottavat tehokkaasti kalkkikerrostumia sekä muita eloperäisiä saostumia. Yleensä happamia pesuaineita käytetään vesilinjaa käsiteltäessä. Happamat pesuaineet irrottavat tehokkaasti myös gelcoatiin imeytyneitä kellertäviä kerrostumia.

Pesuaineiden tensidit pehmentävät veden pintajännitystä, jolloin vesimolekyylit pääsevät tarttumaan likaan. Tensidit myös hajottavat ja irrottavat likaa, estävät lian uudelleenkiinnittymisen ja niiden avulla voidaan muodostaa pintaan likaa hylkivä kalvo.

Hyviä vaihtoehtoja

Veneen yleispesuun soveltuu hyvin esimerkiksi Meguiarsin Marine Boat Wash. Se on tehokas pH-neutraali pesuaine, joka poistaa turvallisesti ja tehokkaasti likaa ja levää sekä kirkastaa pinnan. Tuote ei kuivata muovi- eikä kumiosia eikä poista vahapintaa. Pesuaine sisältää runsaasti hoitoaineita, se ei raidoita ja jättää liukkaan pinnan. Tuote on lisäksi miellyttävän tuoksuinen ja riittoisa.
Marine Boat Wash
Marine Boat Wash on tehokas pH-neutraali pesuaine
Erityisesti veneiden gelcoatin pesuun sopii myös esimerkiksi Macserien MAC A 25 Allrent yleispuhdistusaine. Se on monikäyttöinen yleispuhdistusainetiiviste, joka on erittäin tehokas karkeaa likaa vastaan. Tuote ei vahingoita alumiinia tai maalattuja pintoja ja sen pH on 12.
 
Macserien MAC A 25 Allrent on ilmiömäinen gelcoatin pesuun
Macserien MAC A 25 Allrent on ilmiömäinen gelcoatin pesuun

Biohajoava vaihtoehto

Hyvä vaihtoehto on myös biohajoava pesuaine. Meguiarsin Marine Wash Gel on tehokas pH-tasapainotettu biohajoava ja vahaturvallinen venepesuainetiiviste. Se on erittäin riittoisa ja runsaasti vaahtoava. Wash Gel puhdistaa tehokkaasti, mutta turvallisesti tuoretta likaa, myös suolavesijäämiä sekä linnunjätöksiä. Pesuaine hoitaa ja kirkastaa pintaa, sillä se sisältää runsaasti pintaa hoitavia ainesosia sekä kirkastetta. 
 
Meguiarsin Marine Wash Gel pesuainetta voidaan käyttää turvallisesti jokaisessa ylläpitopesussa. Tuote soveltuu lasikuidulle, gelcoatille, lujitemuoville sekä alumiiniveneille.
 
Biohajoava pesuaine Marine Wash Gel
Biohajoava pesuaine Marine Wash Gel

Ulko- ja sisäpinnoille

Raikkaan tuoksuinen, matalavaahtoinen ja tahmaamaton yleispuhdistusaine Meguiars Citrus Power Cleaner Plus poistaa tehokkaasti rasvaa ja sitkeää likaa veneen ulko- ja sisäpinnoilta. Pesuaineessa on käyttövalmis RTU Ready To Use -koostumus.

Tuote ei sisällä liuotinaineita. Sopii mainiosti pesujen yhteydessä tehopesuksi mm. säilytyskoteloihin, köysilaatikoihin, moottoritiloihin ja muoviosille. Puhdistaa myös kangaspinnat. Puhdistusainetta ei suositella kuomujen puhdistukseen.

Meguiarsin Meguiar'as Citrus Power Cleaner Plus
Erinomaisesti likaa ja rasvaa poistava sitruksen tuoksuinen Meguiar’s Citrus Power Cleaner Plus

Matalavaahtoinen yleispuhdistusaine Meguiars All Purpose Cleaner Plus TW sopii kaikkeen puhdistukseen, sekä veneen sisällä että ulkona. Mieto liuos sopii sisäpuhdistukseen ja vahva liuos vaikeaan likaan esim. moottorin pesuun. Tuote on turvallinen myös verhoilulle, nahalle ja lasille. Sisältää verhoilupehmikettä sekä kirkastetta koville pinnoille. Toimii erinomaisesti myös verhoilupesurissa.

Pesuainetta laimennetaan puhdistettavan kohteen mukaisesti aina lämmöllä toimivasta verhoilupesurista erittäin haastavaan likaan.

Meguiars All Purpose Cleaner Plus TW
Kaikkeen puhdistukseen sopiva Meguiar’s All Purpose Cleaner Plus TW
 

Katso kaikki tuotteet: Puhdistusaineet

Tutustu myös muihin tuotteisiin osastolla: Kemikaalit ja hoito

Verkkokaupan Etusivulle

VH-Tarvike myy laadukkaita venehuoltotarvikkeita edullisesti!

Tilaa uutiskirje!

Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista!

Voit perua kirjeen milloin vain
kirjeessä olevasta linkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *